Menu

Kieli:

Balco laajentaa toimintaansa Suomessa

Balco jatkaa kasvuaan. Balcon avonaisten ja lasitettujen parvekkeiden kysyntä lisääntyy ja sen vuoksi olemme nyt palkanneet Suomeen työnjohtoa. – Olen vielä oppimisvaiheessa ja tutustumassa Balcon menetelmiin ja työtapoihin, tähän saakka kaikki on mennyt hyvin ja työprosessit tulevat päivä päivältä tutummiksi, Henrik Backman sanoo.

Balco on Euroopan johtava parvekejärjestelmien toimittaja. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun yritys perustettiin vuonna 1987. Balco aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2016. Nykyään yhtiö toimii kahdeksassa maassa, sillä on yli 400 työntekijää ja sen asiakkaita ovat mm. asunto osakeyhtiöt, asumisoikeusyhdistykset, yksityiset kiinteistönomistajat, kiinteistöyhtiöt ja rakennusalan yritykset.

Huolimatta maailman tämänhetkisestä tilanteesta, jossa monet yhtiöt kärsivät koronakriisistä, Balcon liiketoiminta kasvaa. Henrik Backman aloitti työskentelyn Balcolla marraskuussa 2020. Hänen päätoimipaikkanaan on Helsingin toimisto ja toiminta-alueenaan koko Suomi. Henrik siirtyy Balcolle Flexatorilta, joka on puuvalmisteisiin moduulirakennuksiin keskittynyt toimija.

Työnjohtajana Henrikin tehtäviin kuuluu on kokoonpanoprosessien hallinnointi paikan päällä sekä tehtaan, projektipäällikön ja asiakkaan välisenä linkkinä toimiminen.

– Olemme ylpeitä saadessamme Henrikin osaksi Suomen organisaatiotamme. Henrikillä on pitkä kokemus rakennusteollisuudesta, eikä pelkästään saneeraushankkeista vaan myös moduulirakentamisen ratkaisuista. Suomessa on valtava uusien parvekkeiden tarve, ja olemme vasta pääsemässä alkuun, sanoo yhtiön Suomen toimitusjohtaja Anssi Aaltonen.

Henrik Backman
Henrik Backman

Työtehtävät

Työnjohto on mukana prosessissa aina tarjousvaiheesta läpi koko hankkeen mukaan lukien suunnittelu, kokoonpano, lopputarkastus ja takuukatselmus.
Työnjohto vastaa myös aliurakoitsijoiden toiminnasta ja aikatauluista projektin eri vaiheissa.

– On todella mukavaa, että olemme saaneet Henrikin organisaatioomme. Henrikillä on valtavasti tietoa ja rutiinia hankkeiden toteuttamisesta, tämä vahvistaa Balcon toimintaa.

Näemme Suomen markkinoilla kasvua ja paljon potentiaalia.

Henrikin rekrytoinnin ansiosta myyjien työ helpottuu, sillä Henrik on heidän tukenaan jo tarjousvaiheessa. Koska nyt pandemian aikana muihin maihin matkustaminen ei ole sallittua, Henrikin rooli on äärettömän tärkeä.

Odotamme innolla Henrikin kehittymistä Balcolla ja Balco Suomen kehittymistä Henrikin myötä, sanoo Suomen liiketoimintajohtaja Jonas Lundgren.

Lisätietoja:

Jonas Lundgren, jonas.lundgren@balco.se tai +46 (0) 73 345 61 78

Henrik Backman, henrik.backman@balco.fi tai +358 (0) 40 093 36 16


Euroopan suurin lasitettujen parvekkeiden ja avoparvekkeiden toimittaja

Balco on parvekerakentamisen markkinajohtaja, joka kehittää, valmistaa, myy ja asentaa avonaisia ja lasitettuja parvekejärjestelmiä. Parvekkeemme soveltuvat niin uudis-, korjaus- kuin täydennysrakentamiseenkin.

Asiakkaitamme ovat muun muassa taloyhtiöt, asumisoikeusyhdistykset, kunnalliset asuntoyhtiöt, yksityiset kiinteistönomistajat, arkkitehdit ja rakennuttajat. Tuotantomme ja pääkonttorimme sijaitsevat Växjössä, Ruotsissa, ja meillä on tytäryhtiöt Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Puolassa ja Alankomaissa.

Balcon avoparveke Balco
Balco – Balcon avoparveke
Balcon lasitettu parveke Balco
Balco – Balcon lasitettu parveke

Ota yhteyttä – takaamme nopean ja yksilöllisen palvelun.

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat jatkuvaa tietoa tuotteistamme ja ratkaisuistamme vuokralaisyhdistykset, kunnalliset taloyhtiöt, yksityiset kiinteistönomistajat, arkkitehdit ja rakentajat.